Modernin tuotantotekniikan ammattiainekerho

Kiinnostavatko robotit, 3D-printtaus tai laserteknologia? Tai sitten IoT -sovellukset, sähkö, tekninen suunnittelu ja nikkarointi? Saunaillat ja ekskursiot?
Pullonkaula on siinä tapauksessa oikea ammattiainekerho sinulle! Pullonkaula tuo Tampereen teknillisen yliopiston opiskelijat eri aloilta saman pöydän ääreen. [LUE LISÄÄ]

Systeemeistä puhuttaessa pullonkaulalla tarkoitetaan osa-aluetta, joka rajoittaa järjestelmän toimintaa. Ei kuitenkaan tule olettaa, että tuotantotekniikan ammattiainekerho Pullonkaula olisi jokin yliopistoyhteisöä rajoittava tekijä. Pullonkaulan jäsenet pyrkivätkin aktiivisesti minimoimaan esimerkiksi robotiikassa tai 3D-tulostamisessa esiintyviä pullonkauloja.

Tällä hetkellä kerhon kautta on mahdollista tulostaa esimerkiksi omia 3D-mallejansa ja kehittää Suomen Robotiikkayhdistyksen drinkkirobottia. Pullonkaulalla on myös uusia projekteja, joihin lukeutuu oman 3D-tulostimen rakentaminen ja saamamme käsivarsirobotin käyttöönottaminen. Kaikessa toiminnassa riittää tekemistä varmasti vielä ensi lukuvuonnakin ja uusia ideoita otetaan aina vastaan. Kaiken tämän lisäksi kerholla on myös muuta toimintaa. Pullonkaula järjestää vuosittain ekskursioita alan mielenkiintoisimpiin yrityksiin ja myös saunaillat palkitsevat jäseniä säännöllisin väliajoin. Osallistumalla toimintaan tulee samalla hankkineeksi arvokkaita kontakteja, joista on hyötyä niin opinnoissa kuin työelämässäkin.

Pullonkaulassa on ainutlaatuinen mahdollisuus päästä kokemaan ja kokeilemaan käytännön tasolla sekä käyttämään omaa luovuuttaan. Aikaisempaa kokemusta ei vaadita päästäkseen itsekin osallistumaan ja tärkeintä onkin oma halu tehdä ja oppia. Missäpä olisikaan hauskempi tehdä ja oppia kuin rennossa ilmapiirissä omien kavereiden kanssa?

valmet ekskursio

Julkaistu 6/8/2016

Ja sitten kaikki saman tien telkkarit päälle ja kanava Ylen TV 2:lle, sillä Pullonkaulan oma poika Juho Reinvall kisaa judossa näillä minuuteilla! Juhon ura huipentuu Rion olympialaisiin ja koko Pullonkaulan väki toivottaa kovasti tsemppiä (kisastudio kerhohuoneella)! (Kuva: Lehtikuva / Antti Aimo-Koivisto)


Julkaistu 5/8/2016

Tsemppiä meidän Juholle! -Max


Julkaistu 19/7/2016

Kesä on jo pitkällä ja syksyn ensisateet aivan kulman takana, mutta Pullonkaulan väsymätön tunkkauskoneisto ei lepää laakereillaan. Tästä osoituksena on viime viikon torstaina 14.7. suoritettu vierailu Ulvilassa Lounaisrannikon Automaatiomessuilla, jota myös Robocoast-nimellä markkinoitiin. Kyseessä oli Drinkkirobotti 4.0:n ensimmäinen messuesiintyminen eikä mitään jätetty sattuman varaan vaan matkaan lähdettiin messuja edeltävänä päivänä peräti seitsemän (7) hengen delegaatiolla. Messupaikalla ensimmäiseksi kävi ilmi, että drinkkirobotti oli sijoitettu arvolleen sopivasti sisäänkäynnin välittömään läheisyyteen ja suorituspaineet kasvoivat hetkessä. Messupäivää edeltävät valmistelut päättyivät hyvissä ajoin puolilta öin, jonka jälkeen akkuja ladattiin idyllisessä mökkimaisemassa keskellä ulvilalaista metsää. Aamupäivällä ihmismassojen vyöryessä sisään ryhmämme oli välillä jo helisemässä jatkuvasti tyhjenevien pullojen ja tiskattavien kuohuviinilasien kanssa. Tilanteen kaaosmaista luonnetta parhaiten kuvaakin se, että jopa kerhomme kunnianarvoisa puheenjohtaja nähtiin paikan päällä toistuvasti tiskiharja kädessä. Kysynnästä päätellen huhut jo kevään ensikaadoilla käsitteeksi muodostuneesta GT:stä olivat kantautuneet Satakuntaan asti, mutta tapahtuman alkoholittomuudesta johtuen se ei tällä kertaa kuulunut valikoimaan. Tunnelma ei kuitenkaan latistunut tästäkään huolimatta, sillä Pullonkaulan messuille kutsuneen Sermatech Oy:n kunniaksi loihdittu Sermatech Special, joka koostui Tonic-vedestä sekä seljankukkamehusta, osoittautui täydelliseksi korvaajaksi. Messuilla vierailleiden lapsiperheiden määrä tuli ryhmälle suurena yllätyksenä, mutta satojen tarjoiltujen mehudrinkkien ja Pommac-lasillisten jälkeen kävi selväksi, että robottimme tarjoiluista nauttivat yhtä lailla niin perheen pienimmät kuin heidän vanhemmatkin. Mehudrinkkejään nauttivien lapsien (sekä heidän äitiensä) hymyt tarttuivat päivän edetessä ryhmäämme ja oheisessa kuvasarjassa olevassa kuvassa kaikilla onkin messujen jälkeen muikeat ilmeet päällä. Pysykää myös lähiaikoina Pullonkaulan mukana, sillä erään saksalaisen saippuasarjan legendaarista tunnussävelmää lainaten paljon tulee tapahtumaan. 🍸 - Joonas, Oskari, Jori, Mikko, Ville, Lauri, Jimi


Julkaistu 3/6/2016

Kas näin! Pullonkaulan drinkkirobotti onkin yhtäkkiä skumpparobotti! Robotti kaatoi ravintolakoulu Perhon valmistujaisissa kuohuviinin näyttävästi laseihin ja kilisti muunmuassa rehtorin kanssa. Paikalla oli myös sopivasti mediaa sekä kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja Sanna Lauslahti. InnoOmnian tarjoamaa 360-kuvaa myös tapahtumasta ja robotista pian tarjolla!


Julkaistu 28/5/2016

Kevään suuria aikaansaannoksia! Drinkkirobotti 4.0 koki ensiesiintymisen 17.5.2016 Kampusklubin saunaillassa, joka järjestettiin rehtorin saunalla TTY:n päätalossa. Drinkkirobotti 4.0: - pystyy kaatamaan juomia pelkkien reseptien perusteella. Robotin ohjauslogiikka pyörii Rasperry Pi:llä, joka sarjaliikenteen välityksellä käskyttää robottia poimimaan pullot oikeista paikoista ja kaataamaan laseihin. - käyttöliittymä on langaton. Drinkkejä voi tilailla esimerkiksi omalla kännykällä tai tabletilla drinkkirobon lähiverkkoon liittymällä. Uusia drinkkireseptejä voidaan lisätä lennosta. - solun rakenne on modulaarinen. Robotti pystytään rakentamaan minne tahansa tilaan, minne mahtuu kulkea. - robotin huippumoderni elektroninen tarrain pystyy käsittelemään erimuotoisia pulloja. Tulevaisuudessa, kun liikeratojen osalta on valmista, juomia ei tarvi enää pullottaa ainoastaan tietynlaisiin pulloihin. - robotti kaataa parhaimmillaan 4 juomaa samassa valmistuserässä, jolloin drinkit valmistuvat erittäin nopeata. Järjestelmässä riittää vielä hirmuisen paljon kaikenlaista kehitettävää esimerkiksi tilasto-ominaisuudet, tölkkien käsittely, ohjattu ledivalaistus, skumppa pyramidi... Lähde ensi lukuvuonna toimintaan mukaan järjestelmää tunkkaamaan! - Mikko, video by Max